Aki Riihilahti - Viralliset kotisivut In English Suomeksi På norsk
Uutiset Kysymykset Fakta Historia Kuvat Special

Uutiset

Takaisin uutisiin

18.11.2001
VEIKKAAJA: Kuppi nurin

Oli ollut synkkä ja myrskyinen yö. Manchesterissakin pyrytti. Valmentajalegenda Alex Ferguson oli pakannut aateloimistittelinsä lisäksi piisaminnahkaisen karvahatun, olihan hän tietojensa mukaan matkalla itse jääkarhun sinne.



Barthezin oikkuilluun kyllästynyt skottiluotsi oli saanut pitkäaikaiselta takapirultaan Steve McLarenilta vihjeen että tuleehan sieltä Suomesta hyviä formulakuskeja, miksei siis maalivahtejakin.



Valmentajaguru oli elämänsä aikana nähnyt monta pyttyä ja kansanjuhlaa, nyt hän halusi lisätä kokoelmiinsa Suomen cupin finaalin, ja kenties joukkueeseensa huippuvahti Mikko Kavenin.



Eksoottiselta maa ainakin vaikutti, sillä kukaan ei tuntunut tunnistavan valmentajakuuluisuutta, eikä kadut olleet vielä täyttyneet jalkapallon suurtapahtuman johdosta.



Sir Alex lähtee hyvissä ajoin hotellistaan stadionille välttääkseen pahimman futishuligaaniruuhkan. Hän onnistuu hyvin. Vasta aivan urheilupyhättön välittömässä läheisyydessä alkaa ärtyneitä punapaitoja tiputella vastaan. Varmasti intohimoisia kannattajia, jotka eivät ole saanut lippua edes mustasta pörssistä.



Fergusonin on pysähdyttävä kysymään tietä Finnair -stadionin A -katsomoon. Satunnainen ohikulkija osoittaa skotille jyrkkää käännöstä vasempaan. Old Traffordin keulakuvan on vaikea käsittää miksi ottelu pelataan pienemmällä stadioneista.



Kaiken kokeneella menestyjällä alkaa kuitenkin jo hieman kuuppa punoittaa kun stadionin portit ovatkin kiinni. Vain baari on auki.



Skotlantilainen herrasmies ei vähästä lannistu vaan kysyy neuvoa oviaukon järjestysmieheltä. Tämä vastaa olevansa täällä vain kaljalla ei töissä. Toteaapa tuo hieman George Bestille tuoksahtava mies, että jos herra enklantilainen on peliä tulossa katsomaan, se on siirretty - kenttä on jäässä.



Mutta miten suurspektaakkeli voidaan siirtää marraskuisista pikkupakkasista johtuen. Vielä ennenkuulumattomampaa on että peli on siirretty kokonaan eri päivälle ja stadionille, nyt toisen joukkueista kotiareenalle. Totuudeksi tämän vahvistavat pari paikallisemman joukkueen informaatiovarjosta kärsinyttä paikalle saapunutta pelaajaa, jotka kovasti pahoittelevat oman päätösristeilynsä kohtaloa. Piisamihatun alla kuhisee hikeä ja skottiaksenttisia kysymysmerkkejä.



Lopulta Fergusonin on purettava pettymystään aikaisemmin nähneisiinsä punanuttujen kannattajille. Nämä kuitenkin osoittautuvat viisvälittävän futiksesta. Heitä harmittaa, kun jääkiekkopeli tuossa viereisessä hallissa oli peruttu - jään puutteen vuoksi.



Tänä syksyisenä iltana Sir Alex Ferguson on nähnyt ja kuullut kovempaa tavaraa kuin Stamin muistelmat. Ihmeissään hän kävelee koleassa syyssäässä autiota katua stadionilta hotellille. Kadun toisella puolella kulkevat Capello ja Van Gaal.



Kulttuureissa ja keleissä on eroja. Barthez saa tämän kerran jatkaa ManU:n maalilla.


Copyright 2001 Aki Riihilahti, all rights reserved Sivun ylälaitaan