Aki Riihilahti - Viralliset kotisivut In English Suomeksi På norsk
Uutiset Kysymykset Fakta Historia Kuvat Special

Uutiset

Takaisin uutisiin

29.12.2011
Pienetkin teot ovat arvokkaita

Euroopan talouskriisi, arabikevät, vale sitä ja tätä… Onko tällaisten yhteiskunnan perusrakenteita horjuttavien ilmiöiden rinnalla enää mitään merkitystä, että joku pelaa tai seuraa jalkapalloa?

Maailma on täynnä ristiriitaisia ja pirstaloituneita identiteettejä. Harvoista yhdistävistä voimista jalkapallo on maailman puhutuin kieli. Se herättää intohimoja Salosta Timbuktuun, ja sitä harrastaa 220 miljoonaa pelaajaa ympäri maailmaa. En kuitenkaan väitä, että jalkapallo voisi ratkaista maailman isoja kysymyksiä, eikä sitä pidäkään nostaa esiin samoissa yhteyksissä. Mutta tiedän myös, että tällaisina aikoina tarvitsemme myös jotain minkä kautta kokea iloa ja arvokkaita asioita.

Olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni, että he ovat antaneet minulle koulun ja arvomaailman lisäksi liikunnallisen kasvatuksen. He kannustivat minua liikkumaan ja veivät pelaamaan ja harjoittelemaan HJK-Kannelmäen juniorijoukkueeseen. Seuratoiminta on vahva suomalainen instituutio, jossa 1,1 miljoonaa ihmistä viettää vapaa-aikaansa. Seurat ovatkin perheen ja koulun ohella suurimpia vaikuttajia nuorten kehityksessä. Pelit, kokemukset ja ystävät Kannelmäen lähikentältä, koulupihalta ja muilta pelikentiltä ovatkin olleet vuosien varrella itselleni henkinen, fyysinen ja sosiaalinen voimavara.

Jos omat lapseni joskus tulevaisuudessa viettävät päivänsä pelaamalla playstationia ja chättäämällä netissä, koen oman kasvatukseni ja suomalaisen hyvinvointivaltion epäonnistuneen. Hälyttävää on, että jostain syystä yhä suurempi osa nuorista ei enää joko osaa tai halua löytää paikkaansa yhteiskunnassa. On passivoiduttu, syrjäydytään ja toisia ihmisiä kohdataan lähinnä internetissä akronyymien suojassa. Samaan aikaan 1,3 miljoonaa ihmistä on muuttanut Suomeen ja ennen kaikkea maan sisällä viimeisen kymmenen vuoden aikana, eikä oman paikan löytäminen ja integroituminen yhteiskuntaan ole aina helppoa. Moni on löytänyt apua jalkapallosta, sillä se on helppoa small talkia ja yhteenkuuluvuutta riippumatta mistä tulee ja kuka on. Nykyajan hajanaisessa maailmassa onkin tarve tällaiselle yhteisöllisyyden ja kuulumisen viitekehykselle. Kaiken tarvittavan kertoo, että ”You never walk alone” on maailman tunnetuin kannatuslaulu.

Huolestuttavaa on myös suomalaisten läskiintyminen. Ei siksi, etteikö saisi ja pitäisi olla hyvinvointia myös vyötäisillä. Mutta yli puolet suomalaisista nuorista liikkuu jopa oman terveytensä kannalta liian vähän, ja koko kansalla sairaudet, ennenaikainen eläköityminen, henkinen ja fyysinen pahoinvointi ovat räjähtämässä käsiin. Pelkästään kakkostyypin diabetekseen, eli härmäläisittäin lihavuuteen, menee sairaanhoitokuluina 2 miljardia euroa vuodessa. Yleisimpiä syitä miksi suomalaiset sairastavat ja jättävät työelämän ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja sydän- ja verisuonitaudit, joihin kaikkiin liikunta ja sitä kautta parantunut fyysinen kunto on tutkitusti todettu auttavan. Vähemmän vaivan maksaisi liikkua. Siinä vaiheessa on sama tuleeko inspiraatio huippu-urheilun tuottamista elämyksistä vai kansanterveysliikunnasta.

Liikunta ja kilpaurheilu tarjoavat nuorille ja aikuisille, harrastajille ja katsojille ryhmässä toimimista, tavoitteellisuutta ja kannustavat pyrkimään parempaan. Nämä ovat hienoja arvoja ja oppeja elämään. On huojentavaa, että nettikeskeisyydestä ja passivoitumisesta huolimatta edelleenkin 80% suomalaisista ilmoittaa olevansa joko erittäin tai melko kiinnostuneita urheilusta. Tämä tekee siitä maamme isoimman kansanliikkeen. Se on myös ollut osa kulttuurihistoriaa ja kansallista identiteettiä, ja kilpakenttien voitot tukevat kansallista itsetuntoa valtaosin iloisella, luontevalla ja turvallisella tavalla. Jopa suomalaisessa kehitysavussa on saatu hyviä tuloksia käyttämällä jalkapalloa kannustimena nuorten koulunkäynnille.

Yhteiskunnan muutosten edessä ihminen kokee usein voimattomuutta. Joku hieno mies – paljon hienompi kuin minä – on kuitenkin sanonut: ”Suomi elää ja hengittää pienistäkin teoista. Ne pitävät tasavallan tulessa – sopivalla lämmöllä.” Tällä ei tarkoitettu jalkapalloa, mutta pieniä ja arvokkaita tekoja voi tehdä myös sen kautta. Yksilön henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta omat teot – ja tekemättä jättämiset – ovatkin kaikkein merkityksellisimpiä. On siis jo sinällään hyödyksi, että ihmiset pelaavat, liikkuvat ja kannustavat. Mutta on tärkeää osata katsoa myös pelin taakse. Jos se tuottaa osallistujilleen hitusenkaan paremman tai merkityksellisemmän elämän, on se todellinen asia.

Kaikella todellisella on merkitystä.


Copyright 2001 Aki Riihilahti, all rights reserved Sivun ylälaitaan