Aki Riihilahti - Offisiell Hjemmeside In English Suomeksi På norsk
Nyheter Spørsmål Fakta Historie Bilder Spesial

Nyheter

Tilbake til nyheter

27.4.2007
Iltalehti: Suomen Makkaraliiga

Makkaraa! Oli aika, kun tämä oli kotimaisen jalkapallo-ottelun kuuluvin ja maukkain anti. Joskus tuntui, että olisi nopeampaa esitellä katsojat pelaajille kuin toisinpäin. Alkava Veikkausliiga tarjoaa aivan muuta.

Muistan vielä kuin eilisen, kuinka vaikeaa Myllykoskelta oli hakea pistettäkään tai miten Popovitchin valelaukaukseen erehtyi aina höntyilemään. Eilisestä on vierähtänyt nyt lähes kymmenen vuotta maanpaossa. Kun pelitovereistani viimeisetkin mohikaanit Jarmo Saastamoinen ja Ville Nylund ovat nyt lopettaneet, on oman kasvattajaseurani HJK:n joukkue lähinnä minulle vain nimiä paperilla. Vaikka kuinka yrittää seurata kotimaisen sarjan kehitystä, ei lehtitietojen ja muutaman seuratun pelin vuosivauhdilla voi sen tasosta tehdä syvällisiä analyyseja. Huomioita sen muutoksista toki kyllä. Näistä kuuluisista eteenpäinmenoista.

Minulle esitettiin ajatus, että Veikkausliiga on jämähtänyt paikalleen, koska jo viime vuosituhannella Popovitchit, Saariset ja Nurmelat olivat liigan eliittiä ja nyt kukin oman hienon kierroksensa jälkeen edelleen sitä samaa. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole sarjan mittari, vaan kertoo lähinnä, että kyseiset pelaajat ovat aina olleet hyviä pelaajia. He itsekin ovat ensimmäisenä myöntämässä, että taidollisesti ja fyysisesti kotimainen sarja on ison askeleen parantunut.

Suurin muutos on tapahtunut olosuhteissa. Siinä missä Jari Litmanen veti muovinurmihallin nurkissa ja lahoilla stadikoilla, uusilla takatukkatoivoilla on paremmat mahdollisuudet kehittää ja näyttää taitojaan. Ennen kaikkea Veikkausliiga onkin juuri mahdollisuus. Mahdollisuus pelata kansallista pääsarjaa ja tulla nähdyksi. Tällaista luxusta harvoin saa raaoissa ulkomaisissa sarjoissa ja seurojen akatemioissa, joissa jokainen pienikin mahdollisuus on aina taistelun päässä – mahdollisista mestaruuksista ja Eurokentistä puhumattakaan. Kaikki maajoukkueen nykyisistä pelaajista ovatkin luoneet ensin urallensa perustan Veikkausliigassa.

Edelleen tosin pätee, että heti kun aika ja pelaaja ovat kypsiä, siirtyminen on itsestäänselvyys, sillä kotimaisilla seuroilla ei ole resursseja eikä intressejä taistella parhaiden kotimaisten pelaajien palveluista. Veikkausliiga onkin monella tapaa kasvattajaliiga. Se näkyy myös sarjan ikärakenteessa. Poikkeuksellisen nuori keski-ikä kertoo mikä rooli Veikkausliigalle on muodostunut jalkapallon maailman kartalla. Tämä ei ole seuroille vain rajoite, vaan myös mahdollisuus. Samoin kuin pelaajille. Toivottavasti taas mahdollisimman moni pelaaja herättää ihastusta kotimaan sarjan lisäksi ulkomaisissa kykyjenetsijöissä.

Minulle on hurrattu ja buuattu. Suomessa en ehtinyt tätä vielä juurikaan kokea. Tunnelma on iso osa peliä ja vaikka jalkapallokulttuurin luominen on vielä nuorta Suomessa, on faniryhmien toiminta nopeasti kehittyvää. FC Honka osoitti viime vuonna, kuinka voidaan jalkapalloa, olosuhteita ja elämyksiä luoda, kun on määrätietoinen ja hyvä meininki kentällä ja sen ulkopuolella. Mm. Porin Jazz on vastaavan buumin aikoinaan luonut. Elämykset alkavat teoista. Aina ei voi siis ”resurssien puute” –tekosyyn taakse piiloutua, vaikka toki siinäkin on totuutensa. Nythän voi olla vain yhdestä täysosumasta kiinni, että saavutamme todellisen huuman, joka jättäisi makkarakauppiaat lopullisesti paitsioon. Sille avaavia syöttöjä voi antaa pelikentillä ja katsomoissa. Nämä mahdollisuudet kannattaa käyttää. Ja vetää siinä sivussa vaikka makkaran. Kaikilla mausteilla kiitos!

Aki


Copyright 2001 Aki Riihilahti, all rights reserved Gå til toppen av siden